21.4.2020 Olaf Evjenth in memoriam

 

Olaf Evjenth (1926 – 2020)

Tapasin Olafin ensi kerran 1970-luvun loppupuolella nuorena fysioterapeuttina, kun hän oli kollegansa Hans Gunnarin kanssa pitämässä manuaalisen terapian koulutusta Suomessa. Olin pari vuotta aiemmin tutustunut manuaaliseen terapiaan Freddy Kaltenbornin pitämällä kurssilla. Jos Freddyn koulutus oli ”nivelorientoitunut”, niin Olaf toi ”lihaksia luiden päälle”, ja puhui jo tällöin harjoittelun merkityksestä osana manuaalista terapia. Näiden koulutusten innoittamana hakeuduin Norjaan erikoistumaan ortopediseen manuaalisen terapiaan, enkä ole vielä tähän päivään mennessä katunut.

Olaf Evjenth oli kotoisin Valnesfjordista Pohjois-Norjasta, jossa hän varttui maatilalla 11-lapsisessa perheessä. Olaf työskenteli lukion jälkeen muurarina ennen kuin hän meni Osloon opiskelemaan. Hän oli aktiivinen paikallisessa urheiluseurassa, erityisesti kenttälajeissa; moukarin- ja kiekonheitossa sekä kuulantyönnössä. Aktiivisen uransa jälkeen hän jatkoi kansallisena valmentajana useita vuosia. Hän myös soitti taitavasti kitaraa ja lauloi kauniilla ja pehmeällä äänellä, ja ansaitsi näillä taidoilla opiskelurahoja.
Olaf valmistui liikunnanohjaajaksi vuonna 1952 ja fysioterapeutiksi Oslon Ortopedisesta Instituutista vuonna 1958. Hän aloitti yhteistyön fysioterapeutti Hans Gunnarin kanssa, jolla oli urheilumaailmassa ansioita mäkihypyssä. Hansin kanssa he perustivat Hans & Olaf Fysioterapian Osloon vuonna 1967. Samoihin aikoihin hän aloitti jatko-opinnot manuaalisessa terapiassa Freddy Kaltenborn kanssa vuosina 1967-1968.

1970-luvun alussa hän alkoi opettaa manuaalista terapiaa, ja ensimmäiset fysioterapeutit erikoistuivat Hans & Olaf Fysioterapiassa manuaaliterapeuteiksi vuonna 1975. Suomalaisista OMT-terapeuteista on ao. paikasta valmistuneet mm. Tuija Mänttäri, Tiina Lahtinen-Suopanki, Kaija Mustalampi, Risto Paloheimo ja Markku Paatelma.
Uransa alusta lähtien Olaf oli utelias ja etsi uusia tapoja saavuttaa parempia tuloksia. Hän yhdisti laajaa kokemustaan urheilusta manuaaliseen terapiaan ja kollegansa Hans Gunnarin kanssa he yhdessä kehittivät kuntoutuslaite -kokonaisuuden (norjalainen sekvenssiterapia), joka alkuun perustui heidän pitkään kokemukseensa ja myöhemmin tutkittuun tietoon. Tätä laitekokonaisuutta myytiin kuntoutuskeskuksiin maailmanlaajuisesti. Nämä laitteet olivat käytössä, kun Suomessa aloitettiin OMT-koulutus 1984 Sipoon Fysioterapiassa. Mielenkiintoista oli se, että kun silloinen Suomen hiihtoliiton ylilääkäri vieraili OMT Keskuksessa, hän ihmetteli miten nämä laitteet kuuluvat fysioterapiaan. Kun kerroimme että näillä laitteilla Norjan hiihto nostettiin omalle tasolleen, ja mikä vielä tärkeämpää, välineistöä käytettiin myös tule-fysioterapiassa vahvistamaan aktiivista fysioterapiaa. Näin harjoitteluterapiasta oli tullut yksi tärkeä kulmakivi manuaaliselle terapialle, joka vakuutti myös lääkärikuntaa.

Olaf oli manuaaliterapeuttina todellinen edelläkävijä, kansallisesti ja kansainvälisesti. Me, jotka olimme saaneet hänet mentoriksi, vaikutuimme siitä, miten hän viimeisteisteli käsittelytekniikoita ja kehitti jatkuvasti uusia. Olaf oli erityisesti kliinikko; potilaat ovat hänen todellinen oppikirjansa. Vaikka hän olisi voinut matkustaa ja pitää kursseja ja luentoja ympäri vuoden, hän pysyi uskollisena potilastyössä.

Vaikka Olaf olikin erittäin lempeä ja sydämellinen vapaa-aikanaan, hän vaati paljon itseltään ja muilta fysioterapiassa, ja ilmaisi myös selkeästi, jos hän ei ollut tyytyväinen kouluttamiinsa fysioterapeutteihin. Palautteissaan fysioterapeuteille Olaf käytti usein sarkastista huumoria ja filosofista pohdintaa. Tätä kritiikkiä kaikki eivät siinä tilanteessa halunneet hyväksyä, mutta myöhemmin hyväksyivät sen 100%:sti. Hänen kykynsä kliinisissä päättelyssä ja taitonsa manuaalisessa terapiassa olivat hänen vahvimpia ominaisuuksiaan.

Olafin merkitys kansainvälisesti on huomioitu 1970-luvun alusta lähtien, jolloin hän Freddy Kaltenborn kanssa loi käsitteen ”Kaltenborn-Evjenth-konsepti”. Olaf ja Freddy esittivät lähestymistapaansa ”maailmanlaajuisesti”, muun muassa Ruotsissa, Suomessa, Saksassa, Espanjassa, Kreikassa, Italiassa, Islannissa, Itävallassa, Hollannissa, Australiassa, Japanissa, Koreassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Chilessä. Olaf ja Freddy kirjoittivat sekä yhdessä että yksin useita oppikirjoja. Olaf on nimetty professoriksi Oaklandin yliopistossa Michiganissa, Yhdysvalloissa. Norjan kuningas on myöntänyt hänelle kultaisen ristin kunniamerkin panoksestaan manuaaliseen fysioterapiaan ja urheiluun.

Olafin työpäivä alkoi yleensä klo 6-7 välillä kuntosalissa yhdessä potilaiden kanssa, jotka koostuivat huippu-urheilijoista, reumaatikoista jne. Kaikille oli tehty yksilöllinen harjoitusohjelma, jossa suuri merkitys oli sekvenssiharjoittelulla. Työpäivän jälkeen Olaf oli joko heittämässä kiekkoa tai pelaamassa squashia omassa salissaan, joka oli ensimmäisiä Norjassa. Kurssi-iltoina Olaf viihdytti ystäviään soittamalla kitaraa ja laulamalla herkkiä Evert Tauben balladeja, jotka hyvin kuvasivat Olafin herkkää luonnetta.

Kun Hans&Olaf Fysioterapia täytti 50 vuotta kesällä 2017, tapasimme viimeisen kerran Olafin Tuija Mänttärin kanssa oslolaisessa hoitokodissa, jossa kyynelsilmin kuuntelimme Olafin balladeja kitaran säestyksellä. Laulu oli kaunista ja selkeää, vaikka puhe oli jo merkittävästi heikentynyt. Olaf on nyt poissa, mutta hänen tärkeä työnsä jatkuu hänen kouluttamiensa fysioterapeuttien kautta.

Lämmöllä Olafia muistellen,
Markku Paatelma