9.2.2019 Varalan urheiluopistolla perehdytään nuorten liikkujien alaselkävaivoihin sekä luentojen että käytännön harjoittelun avulla

SOMTY yhdistää keväällä voimansa Varalan urheiluopiston kanssa ja järjestää yhteistyössä koulutuspäivän Nuoren liikkujan alaselkävaivat – perusteet ongelmien ehkäisyyn. Koulutuspäivän tavoitteena on lisätä nuorten liikkujien kanssa toimivien fysioterapeuttien ja valmentajien ymmärrystä alaselän terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Lisäksi koulutus pyrkii antamaan konkreettisia keinoja siihen, miten nuorten harjoittelua tulee suunnitella niin selän terveyden lisäämisen kuin suorituskyvyn parantamisen näkökulmista. Päivä sisältää sekä luentoja että käytännön harjoittelua Tampereella Varalassa. Tervetuloa mukaan!

Nuoren liikkujan alaselkävaivat – perusteet ongelmien ehkäisyyn -kurssi on tarkoitettu fysioterapeuteille ja valmentajille. Kurssille voivat osallistua myös viimeisen vuoden fysioterapiaopiskelijat. Koulutuksessa käydään läpi, millaisia alaselkäongelmia nuorilla esiintyy ja mitkä tekijät vaikuttavat vaivojen syntyyn.

Koulutuksen lähtökohtana on kokonaisvaltainen lähestymistapa selän terveyden parantamisessa. Käytännön harjoittelussa keskitytään liiketaitoharjoitteiden läpikäyntiin ja kyykkäämisen teknisiin ydinkohtiin.

Päivän ohjelma:

09.00 – 09.10 Kurssin avaus

09.10 – 10.00 Miksi nuoren urheilijan selkä kipeytyy? (Ilkka Hakala, ft OMT)

10.00 – 10.50 Onko selkä kehon heikko lenkki? (Sami Tarnanen, ft, TtT)

10.50 – 11.00 Tauko

11.00 – 12.00 Kuormituksen laadun ja määrän sekä elintapojen vaikutus selkäkipujen kehittymiseen (Sami Tarnanen, ft, TtT ja Ilkka Hakala, ft OMT)

12.00 – 13.00 Lounastauko

13.00 – 14.00 Kyykkäämisen perusteet ja suorituksen ohjaaminen (Jenni Puputti, ft, fysiikkavalmentaja, Aila Sainio, LitM, valmentaja ja Eetu Autio, ft, LitM)

14.00 – 16.00 Liikkumistaidot vammojen ennaltaehkäisyssä & Monipuolisen ja turvallisen harjoituskokonaisuuden ohjaaminen demourheilijalle (Jenni Puputti, ft, fysiikkavalmentaja, Aila Sainio, LitM, valmentaja ja Eetu Autio, ft, LitM).

16.00 – 16.30 Kurssiyhteenveto ja kurssin päätös

Muutokset mahdollisia. Tarkemmat tiedot SOMTY:n kurssikalenterista.